keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Atoopikoiden kahdeksas kontrollikäynti

Tällä viikolla tapasimme kaikki atoopikot toiseksi viimeistä kertaa. Myös atoopikot tekivät ostopäätöksen PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiavalaisimesta. Tällä viikolla lopetimme muutaman atoopikon sinivaloterapiajakson. Muutamalla alkoi sinivaloterapiaton jakso ja yhdellä keskeytettiin kokonaan. 


Nainen, 43-vuotias, atopia

Koehenkilöllä esiintyy atopiaa kasvoissa. Kasvot kutisevat ja tuntuvat kuivalta sekä reagoi herkästi kosmetiikkatuotteisiin ja hajusteisiin. Kasvot näyttävät myös punakkaalta, joka on myös kuivuuden merkki. Ensimmäisellä tapaamiskerralla koehenkilö kertoi kasvojen olevan todella kuivat ja tuntuu siltä, että iho alkaa pian menemään rikki. Myös kutina oli kutina-asteikolla kohdassa 5 (viisi). Koehenkilö sai valotusajaksi 4 kertaa viikossa 30 minuuttia/kerta/alue. 

Ensimmäisellä kontrollikäynnillä, kun tapasimme, koehenkilö kertoi kasvojen edelleen olevan todella kuivat. Jopa niin kuivat, että alkaisi kohta iho menemään rikki. Kosteusvoiteen käyttöä on joutunut lisäämään huomattavasti. Kutinakin pysyi edelleen samana eli asteikon mukaan 5 (viisi). 

Toisella kontrollikäynnillä kasvot olivat edelleen kuivat, mutta tuntuivat kuitenkin jo paremmilta ja ihon punakkuus ei enää vaivannut. Kasvojen kutina oli tippunut vitosesta ykköseen. Eli ei lainkaan kutinaa enää. 

Ensimmäisen tapaamiskerran ja kuudennen kontrollikäynnin välissä iho ehti hilseillä, jonka se näytti kuivuutena ja todella pienimuotoisella hilseilyllä. Auringonottokin lisääntyi, joka vaikutti ihoon myös positiivisesti. 

Kuudennella kontrollikäynnillä koehenkilö kertoi kokeilleensa uutta kasvoseerumia. Seerumin takia iho alkoi halkeilla ja vasemman kulmakarvan yläpuolella oli edelleen pieni ihorikko. Kasvot olivat myös kuivat ja punakkaat. Kutina ei kuitenkaan ollut lisääntynyt vaan pysyi asteikon mukaan 1 (yksi) eli ei kutinaa yhtään. Koehenkilö päätti jatkaa seerumin käyttöä. 

Kahdeksannella kontrollikäynnillä koehenkilö kertoi stressaavansa työn takia, mikä ei kuitenkaan ihossa näkynyt. Posket ja leuka hieman punoittivat, mutta muuten iho näytti tasaiselta. Kutina edelleen 1 (yksi). Koehenkilö jatkanut tähän asti seerumin aktiivista käyttöä. 

Kun iho ei enää oireile, päätimme lopettaa sinivaloterapian ja aloittaa seurantajakson. Valitettavasti emme voi julkaista kyseisestä koehenkilöstä kuvia, kun iho-oireet ilmenevät kasvoissa. 


Nainen, 39-vuotias, atopia

Koehenkilö on kärsinyt atopiasta koko ikänsä. Iho-oireita esiintyy korvissa, kämmenissä, rinnan alueella sekä kasvoissa. Alueet kutisevat ja se vaikuttaa päivittäiseen arkeen. Kutinat ovat olleet ensimmäisellä tapaamiskerralla kasvoissa 7 (seitsemän), rinnan alueella 2 (kaksi), kämmenissä 3 (kolme) ja sormissa 5 (viisi). Koehenkilö sai ajaksi minimiajan eli 4 kertaa viikossa 20min/kerta/alue. 


Kuva otettu 28.3.2017
Kuva otettu 28.3.2017

Kuva otettu 28.3.2017
Ensimmäiseen kontrollikertaan koehenkilö ei ollut ehtinyt ottaa valoa kuin kaksi kertaa, sillä oli työmatkalla. Korvat olivat punakkaat, rinnanalue sekä kädet hieman punakkaat. Kutina oli kasvoissa 5 (viisi), korvissa 3 (kolme), rinnanalueella 5 (viisi) sekä kämmenissä ja sormissa 7 (seitsemän). 


Kuva otettu 11.4.2017
Kuva otettu 11.4.2017


Kuva otettu 11.4.2017

Kuva otettu 11.4.2017
Kuva otettu 11.4.2017


























Toisella kontrollikäynnillä koehenkilö kertoi, että ihoalueiden oireet (kutina, punoitus) rauhoittuu heti sinivaloterapiaa ottaessa. Ihoalueet eivät kuitenkaan vielä olleet kuoriutuneet. Iho kuitenkin tuntuu kauttaaltaan kuivalta. Kasvoissa suun pielissä lievää punoitusta ja paikallista hilseilyä. 


Kuva otettu 5.5.2017

Kuva otettu 5.5.2017

Kuva otettu 5.5.2017
Kuva otettu 5.5.2017


























Toisen ja kuudennen kontrollikerran välissä ihoalueet ovat hieman jojoilleet. Iho on ollut paremmassa kunnossa ja sitten taas kutissut ja kuivunut voimakkaasti. Myös ihoalueiden punakkuus on heitellyt. 

Kuudennella kontrollikäynnillä kädet ovat paremmat ja kutina vähentynyt huomattavasti, mutta suun pielet inasen punakkaat. Iho on hyvässä kunnossa eikä kutinaa esiinny enää kuin ainoastaan oikean käden pikkurillissä. Iho ei punoita suuresti mistään ja kuoriutumistakin on vain vasemmassa korvassa. Kutina oli korvissa 1 (yksi), kasvoissa 2 (kaksi), rinnan alueella 1 (yksi), kämmenet 1 (yksi) ja ainoastaan oikean käden pikkurillissä 3 (kolme). 


Kuva otettu 27.7.2017
Kuva otettu 27.7.2017
Kuva otettu 27.7.2017
Kuva otettu 27.7.2017

Kuva otettu 27.7.2017

Kahdeksannella kontrollikäynnillä ihoalueet eivät enää käsissä eikä rintakehällä vaivaa. Ovat siis kuuden viikon aikana rauhoittuneet kokonaan, ei kutinaa eikä punoitusta. Myös kasvot ja korvat ovat viime kerran jälkeen rauhoittuneet. Vain kasvoissa on hieman kuivuutta, mutta niihin jatketaan vielä kolme viikkoa ja näin varmistetaan kunnon hoito. Kutina on kaikissa alueissa 1 (yksi). 


Kuva otettu 6.9.2017
Kuva otettu 6.9.2017
Kuva otettu 6.9.2017

Kuva otettu 6.9.2017
Kuva otettu 6.9.2017




















Koehenkilö kärsi myös ennen sinivaloterapiaa huuliherpeksestä, joka puhkesi aina, kun aurinko pääsee huulen alueelle porottamaan. Varsinkin ulkomaanmatkoilta hän toi tuliaisina mukanaan usein herpeksen. Koehenkilö pelkäsi, että sinivaloterapia laukaisee myös herpeskierteen, mutta päinvastoin. Kerroimme, että sinivaloterapia auttaa myös huuliherpekseen. Koehenkilö pääsikin yhden työmatkan jälkeen tätä testaamaan, kun tuntui pieni jomotus huulessa, että huuliherpes on tulossa. Koehenkilö valotti huulta noin 10 minuuttia ja huuliherpes ei ikinä puhjennutkaan. Käyttökokemustutkimuksen aikana huuliherpes pääsi puhkeamaan kerran ja koehenkilö valotti herpestä sinivalolla. Hoito oli helpompaa sekä nopeampaa, herpes lähti äkkiä pois. Huuleen ei myöskään jäänyt rupea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti