maanantai 27. maaliskuuta 2017

Koehenkilöiden kokemuksia


Meillä on mukana aktiivisia ja innokkaita koehenkilöitä ja saimme heiltä toiveen saada kirjoittaa itse omia kokemuksiaan PURE COMPLEXiON -valoterapiajaksosta. Lisäilemme heidän tekstejään blogiin, kun niitä tulee!


Kuva huoneesta, jossa käynnit tapahtuvat.

Näin alkuun annoimme heille mahdollisuuden kirjoittaa vapaamuotoisen tekstin tai vaihtoehtoisesti käsitellä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
  1. Mitä ajattelit, kun ensimmäisen kerran kuulit sinivaloterapiasta? 
  2. Miltä käyttö on alkuun tuntunut? 
  3. Saitko tarpeeksi ohjeita? 
  4. Mitkä ovat odotuksesi sinivaloterapian suhteen? 
  5. Miksi hait PURE COMPLEXiON -sinivaloterapian käyttökokemustutkimukseen? 
  6. Muita ajatuksia? 

Nainen, 61-vuotias, läiskäpsoriasis
Ensimmäinen hoitokerta annettiin sormille. Lämmitti mukavasti ja pienen pientä pistelyä tuntui hetken ajan. Illalla kyynärpäät ja alaselkä olivat käsittelyssä. Ei mitään tuntemuksia ja ajattelinkin, että olenko liian kaukana. Kolmen tunnin päästä alkoi vasen kyynärpää kutista ja sitä piti ”isosti” raapia. Kosteusvoidetta laitoin. Kyynärpää rauhoittui kosteusvoiteella. Tänään kokeilin mieheni tekemää tukevaa pahvilaatikkoa, jotta voisin hoidon aikana viihdyttää itseäni. Pelasin pelejä, kädet laatikossa. Yritän tehdä mahdollisimman mukavan puolituntisen. Koska olen sitoutunut, pitää löytää ne jutut, jolloin valotus-aikana voi tehdä jotain muuta.

Nainen, 63-vuotias, läiskäpsoriasis
1. Sinivalosta en ollut oikeastaan kuullut mitään ennen kirjeen tuloa.
2. Käyttö on ainakin näin alussa tuntunut ihan hyvältä eikä ihokaan ole reagoinut mitenkään negatiivisesti.
3. Ohjeet olivat selkeät ja sain riittävästi.
4. Odotan, että muutaman viikon kuluttua olis jotain muutosta.
5. Hain psoriasisyhdistyksen tiedotteen kautta ja kun pääsi vielä ilmaiseksi.

Nainen, 46-vuotias, läiskäpsoriasis
1. Tutustuin sinivaloterapiaan, kun siitä ensimmäisen kerran luin "somessa".
Heti ajattelin, että pakko päästä kokeilemaan ja onneksi pääsi "koekäyttäjäksi".
2. Kolmas sinivaloterapia päivä takana. Alkuun pintaverenkierto käynnistyy ja iho lämpiää. Sitten kutina rauhoittuu. "Terapia-istunnon" jälkeen rasvaus ja iho on aikansa rauhallinen. Käyttö tuntunut ihan hyvältä. Vaikeuksia saada hiukset pois takaraivolla olevan psorin edestä.
3. Ohjeita tuli riittävästi jo paikanpäällä sekä mukaan kotiin.
4. Toiveikkain mielin odotan kutinan rauhoittumista ja punotuksen ja kuivan ihon "häviämistä".
5. Hain siksi, koska uskon sinivalosta voivan olevan apua psorin hoidossa.






perjantai 24. maaliskuuta 2017

Psoriaatikkojen aloitusviikko

Tällä viikolla olemme tavanneet melkein kaikki 15 psoriaatikkoa. Ihon kunto vaihtelee mukavasti. On juuri tulehdusvaiheessa ja paremmassa kunnossa olevia, laajoja ja pieniä alueita! 

Tällä viikolla jaoimme koehenkilöille kaiken tarvittavan; valaisimen heidän tarpeiden mukaan sekä jalustan, valoterapiapäiväkirjan, käyttöohjeet sekä suojalasit. Opastimme valon ja jalustan käytössä ja teimme PURE COMPLEXiON -valoterapiasuunnitelman. Näemme psoriaatikot taas kahden viikon päästä, jolloin nähdään, miten ihon kuoriutuminen on kaikilla lähtenyt käyntiin
.





Alhaalla muutamia kuvia eritasoisista psoriasisläiskistä sekä ensimmäisestä valoterapiakerrasta, jonka koehenkilö otti haluamaansa paikkaan meidän 

kanssa. 




   
                          


Ensi viikolla näemme atoopikkoja! Siitä siis seuraavaksi.

Olemme myös ensi viikon maanantaina kertomassa Salon Seudun Psoriasisyhdistyksen jäsenille PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiasta ja keskiviikkona Turun psoriasisyhdistyksessä. Siellä on mahdollisuus myös päästä kokeilemaan PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiaa!



perjantai 17. maaliskuuta 2017

Sinivaloterapian ABC

Lupasimme viime postauksessa kertoa miten PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiavalaisinta käytetään ja miten iho siihen yleisesti reagoi. Lisänä kerromme mitä sinivalo on, miksi valita sinivaloterapia UV-valohoidon sijaan ja mitä UV-valohoito iholle ja elimistölle tekee.



Mitä on sinivaloterapia?

Sinivaloterapia on vaihtoehtoinen hoitomuoto, missä käytetään LEDin kapeaspektristä luonnonmukaista sinistä valoa ihosairauksien ja muiden terveysongelmien lievittämiseen, poistamiseen ja ennaltaehkäisemiseen.

Sinivalolla on todettu olevan positiivinen vaikutus muun muassa seuraaviin:

  • Erilaiset iho-ongelmat (esim. psoriasis, atooppinen ekseema, akne), 
  • Parodontiitti, 
  • Vastasyntyneiden keltaisuus, 
  • Haavat, 
  • Masennus ja 
  • Uniongelmat. 
Sinivalo perustuu vaarattomaan täysin UV-säteettömän siniseen LED-valoon. Sinivalolla on antibakteerinen vaikutus ja se tunkeutuu 2mm ihon alle. Tämä tarkoittaa sitä, että sinivalo tappaa tulehdusta aiheuttavat tekijät maksimissaan 2mm ihon pinnan alta. Sinivalo ei aiheuta mutageenisiä vaikutuksia soluihin, kuten UV-valo. 


Miten PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiaa toteutetaan kotona?

Sinivaloterapiaa otetaan 4-5 kertaa viikossa maksimissaan 30 minuutin ajan yhdelle alueelle. Valo asetetaan 15cm päähän ihosta. PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiavalaisimen mukana tulee sille tarkoitettu jalusta, jolla valaisimen pystyy asettamaan 60-160cm korkeudelle ja erilaisiin asentoihin. Niin saa valoa helposti selkään kuin jalkapohjiinkin!

Kuvan valaisin on prototyyppi.


Miten iho yleensä reagoi sinivaloterapiaan?

Kun sinivaloterapia aloitetaan, iho alkaa kuoriutua noin viikon päästä aloituksesta. Toisella ihon kuoriutuminen saattaa olla voimakkaampaa kuin toisella. Iho saattaa jopa näyttää huonokuntoisemmalta kuin se oli sinivaloterapian alussa, mutta se on täysin normaalia. Iho voi toistaa kuoriutumisen muutaman kerran tai sitten tehdä sen vain kerran. 

Miksi valita UV-säteetön sinivalo UV-valon sijaan?

  • Kemikaalivapaa - ei haitallisten kemikaalien käyttöä rinnalla 
  • UV-säteetön - ei UV-säteilyn haitallisia tekijöitä, eli ei aiheuta syöpää eikä rusketa 
  • Turvallinen kaikille ihotyypeille - sopii myös herkästi palaville 
  • 100% luonnollinen - sinivalo simuloi auringon valon parhaita puolia vanhentamatta ihoa 
  • Äänetön - voit käyttää mihin vuorokauden aikaan tahansa häiritsemättä muita 
  • Ihoa vahingoittamaton - ei mutageenisiä vaikutuksia soluihin 
  • Kivuton - ei kutise, pistele, polta tai kirvele 
  • Ei vaadi palautumisaikaa - voit jatkaa normaalia arkea heti joka terapiakerran jälkeen 
  • Turvallinen kaikenikäisille - sopii myös perheen pienemmille 
  • Lääkevapaa - et tarvitse kortisonia esimerkiksi psoriasiksen tai atooppisen ekseeman hoitoon sinivalon rinnalla 


Onko sinivaloterapiassa jotakin huonoa?

Sinivalossa on kaksi huonoa puolta.
1) Valolla on piristävä vaikutus, sillä se vähentää melatoniinin tuotantoa. Tästä syystä suositellaan otettavaksi aamusta.
2) Silmien pitkäaikainen ja suora altistaminen sinivalolle saattaa aiheuttaa vahinkoa silmän verkkokalvossa. Siksi valon kanssa on aina hyvä käyttää suojalaseja.


Mitä nykyiset valohoidot iholle ja elimistölle tekee?

Nykyiset psoriasiksen hoitoon käytetyt valohoidot sisältävät haitallisia ultravioletin aallonpituuksia. UV-A ja UV-B alueilla tiedetään olevan erittäin haitallisia syöpäsoluja lisääviä vaikutuksia. Tunkeutuessaan ihon pintakerroksien alle nämä säteet särkevät DNA rakenteita. DNA pyrkii korjautumaan ja ei aina onnistu siinä. Näin syntyy syöpäsoluja.
Jokaiselle ihmiselle syntyy päivittäin syöpäsoluja, mutta terve immuunikyky pystyy yleensä huolehtimaan niistä. UV-valohoito lisää syöpäsolujen määrää. Kysymys on siis, kuinka on sinun immuunikykysi laita?


Vaikuttaako sinivaloterapia DNA:han?

Tutkitusti sinivaloterapia ei vaikuta DNA:han. Näin ollen se ei lisää syöpäsoluja milläänlailla.


Kliiniset tutkimukset, johon sinivaloterapian toiminta perustuu psoriasiksessa ja atooppisessa ekseemassa

Sinivalo ei vahingoita ihoa – Awakowicz P et al. Contributions to Plasma Physics. 2009; 49 (9): 641 – 647.
Sinivalosäteily hidastaa ihosolujen tuotantoa – Liebmann J, Born M, Kolb-Bachofen MV. Journal of Investigative Dermatology. 2010; 130: 259 – 269.
Sinivalo edistää tulehdusta vähentäviä prosesseja – Fischer M et al. Experimental Dermatology. 2013; 22: 554 – 563.
Sinisen LED-valon positiiviset vaikutukset on vahvistettu kliinisissä testeissä – Weinstabl A et al. Dermatology. 2011; 223 (3): 251 – 9.
Joillakin potilailla sinivalo hävitti ihottumaläiskän kokonaan – Pfaff S et al. Dermatology 2015; 231: 24 – 34
Sinivalon vaikutus atopiaan - Becker D, Langer E, Seemann G, Fell I, Seemann M, Saloga J, Grabbe S, von Stebut E, et al. Clinical Efficacy of Blue Light Full Body Irradiation as Treatment Option for Severe Atopic Dermatitis. 2011






Ensi viikolla pääsemmekin jo aloittamaan PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiavalaisimen käyttökokemustutkimuksen! Jää seuraamaan blogia!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Tietoa tutkimuksesta sekä yrityksestä

Mistä tämä blogi kertoo?

Tämä blogi kertoo LED TAILOR INNOVA7IONin järjestämästä käyttökokemustutkimuksesta, jossa yhteensä 30 ihmistä kokeilee atopiaan tai psoriasikseen uutta sinivaloterapiaa. Päivitämme blogiin säännöllisesti kuvia sekä tarinoita koehenkilöistämme. Kerromme miten sinivaloterapialla psoriasiksen ja atopian iho-oireiden lieventäminen ja/tai poistaminen tapahtuu ja näytämme kuvilla vaiheittain miten iho siihen reagoi. Käyttökokemustutkimus alkaa viikolla 12/2017.

Ketä blogia kirjoittaa?

Tätä blogia kirjoittaa kaksi hoitoalan ammattilaista. Me vastaamme myös tämän käyttökokemustutkimuksen etenemisestä.
Julia Nummenpalo on valmistunut vuonna 2013 lähihoitajaksi sairaanhoidon ja huolenpidon koulutusohjelmasta Salon Seudun ammattioppilaitoksesta. Hän on työskennellyt ennen LED Tailor Innova7ionia pääasiassa vanhusten parissa.
Emilia Nummenpalo on valmistunut vuonna 2015 CIDESCO kosmetologiksi Turun Beauty Institutesta. Hän on työskennellyt ennen LED Tailor Innova7ionia ripsiteknikkona sekä CIDESCO pohjaisen kosmetologikoulun sijaisopettajana. Koulutuksensa puolesta Emilia tietää erityisesti atopiasta enemmän ja Julia on itsenäisesti opiskellut aiheesta lisää.

Mikä on LED Tailor Innova7ion?

LED Tailor Innova7ion on 15 henkeä työllistävä salolainen perheyritys ja LED-teollisuuden edelläkävijä. Yrityksemme on lähtenyt liikkeelle vuonna 2014 teollisuuden ja liiketilojen valaistussuunnittelulla ja valaistuksien toteutuksilla. Modernisoimme myös vanhoja valaisimia LED-teknologialla.

Meillä on kolme uutta innovaatiota, joista kaksi on julkistettu vuonna 2016. Yksi niistä on UV-säteetön PURE COMPLEXiON -sinivaloterapiavalaisin. PURE on suunniteltu psoriasiksen sekä atopian iho-oireiden lieventämiseen, poistamiseen sekä ennaltaehkäisemiseen. PURE COMPLEXiON on voittanut Tehtailija Juho Leinon säätiö ry:n Vuoden salolainen liikeidea 2016 -palkinnon. Toinen julkistettu on WiSDOM AiR -valaisin, joka on suunniteltu tilojen desinfioimiseen ja homeiden tappamiseen. WiSDOM AiR on voittanut Suomen nuorkauppakamarin A-alueen yrityssarjan Tuottava idea 2016 -palkinnon. Kolmas on myöhemmin tänä vuonna julkaistava desinfiointi- ja sterilointilaatikko WiSDOM STERiLE, jolla esimerkiksi kuluttajat, lääkärit, kosmetologit, hammaslääkärit ja kampaajat voivat desinfioida/steriloida esimerkiksi puhelimia, avaimia, silmälaseja ja instrumentteja. Mitä vaan mitä sinne keksii pistettäväksi. 

Mitä seuraavaksi?


Seuraavassa blogikirjoituksessa kerromme sinivaloterapian käytöstä ja ihon yleisestä reagoinnista sekä sinivaloterapiaan pohjautuvista kansainvälisistä tutkimuksista.